tiistai 26. heinäkuuta 2011

Bileitä, big macceja ja baywatchia


frisbeetä katolla
Hey hey hey, Keltaiselta Aitalta starttaava Groupie High Schoolin keikkaura on taas yhden viikon lähempänä. Viime viikon aikana treenattiin neljä kertaa, joten setti alkaa pikkuhiljaa kuullostaa siltä kuin sen pitääkin. Viikonloppunakin saatiin jamisessiot pystyyn, vaikka bändin jokainen heebo oli viettänyt weekendin aikana tunnin jos toisenkin ankarasti bailaten. Henkilökohtaisesti meikän lauantai-ilta sujui parhaassa seurassa pienten alkuvaikeuksien jälkeen. Kastuin vittu likomäräksi matkalla Makuunista erään frendin kämpille, ja se oli ainut sadepilvi Oulun yläpuolella ehkä kahteen kuukauteen. No onneks sain helpotusta saman tien, kun mulle tönäistiin jääkylmä bissetölkki kouraan ja ohjattiin chillaileen sohvalle hyvän musan pariin. Jäbä oli siellä duunailemassa remonttia pensselit ja taltat kädessä ja kertoi nostaneensa kuuden tuhannen euron lainan remppaa varten, joista tosin yks tonni oli vedetty huiviin nestemäisessä muodossa, ja lisäks äijä oli ostanut toisella donalla uuden MacBookin. Hah, osaa jotkut muutkin pistää rahaa palaan, ku meitsi!

Vedettiin skeiteillä ja joboilla takas keskustaan matalaan majatalooni, josta siirryttin siisteimpien mimmien ja poikien kanssa täyteentupatun aittatorin rantaan nauttimaan iltamollukasta ja fresheistä juomista. Yö vierähti klubin tanssilattian ja baaristiskin välimaastossa, jonka jälkeen öinen mäkkärireissu palautti meitsin kuosiin aamun pieninä tunteina. Kaks bic mac -ateriaa  ja M&M’s-mcflurry olivat omiaan tainnuttamaan tän bailaajan sikeille yöunille. Niitä vielä hitaasti nautiskellessa kuuntelin Rotuaarin nurkassa skulannutta espanjalaista kitaristia aivan fiiliksissä. Äijä veteli todellista keikkaa siinä puoli neljän aikaa aamuyöstä, respecit jäbälle. Sunnuntaina käytiin simmaileen lämpimässä ukkosmyrkyssä (tosi viisasta eiks vaan?) ja tsiigailtiin Baywatchia. Mike yritti houkutella meitsiä baariin tsekkaileen Copa American finaalia, mut vedin bissen sijaan vatsalihasliikkeitä ja smoothieita kämpillä, terveellistä vai mitä? Oon muuten aloittanut saatananmoisen kuntokuurin, johon kuuluu noin kuuden kilometrin juoksusetti päivässä, unohtamatta iltaisia keskivartaloliikkeitä. Ja sitä paitsi on jopa rentouttavaa painella heti aamuvarhaisella (yhdentoista aikaa) keskustan katuja pitkin aina Toppilansaareen saakka Spotifyt korvilla ja spottailla vastaan tulevia ihmisiä. Jos kerta pitää jaksaa juosta torille rakennetulla ulkolavalla Bruce Dickinson -tyyliin, on pakko olla jonkilaisessa fitissä, etten mä vielä tässä iässä näytä joltain Meat Loafilta yleisön edessä.  

Odotan mielenkiinnolla Slippery Stuffin putkahtamista ulos uunista, mutta toisaalta katseet on myös  tulevassa. Voin luvata jo tässä vaiheessa sen verran, että kama tulee olemaan jonkin verran raskaampaa. Tietenkään gruupparityyliä ei missään nimessä unohdeta, mutta Matt Nitro tuo mukanaan hiukan rouheampaa soundia, mikä saattanee johtaa johonkin Shout at the devilin ja Rattin Invasion of your privacyn -kuuloiseen perussoundiin. Tämä siis on vaan meitsin varovainen, ennenaikainen arvio, heh! Onkin oikeastaan hyvä, että ekasta levystä tulee sen verran erilainen, ettei sitä vahingossakaan sekoiteta millään tavalla Knockout Cocktailin matskuun. Pistin koko viime viikon syntikkaa purkkiin kuin viimeistä päivää, mut saapa nähdä, mitä äijät tuumaavat uusista raidoista, kunhan kuulevat esimerkiks mun cowbell- ja bongorumpunauhotukset. Saattaa Mike Rockberrykin kiskasta Forstersit väärään keuhkoon, äijä joutuu kohta vittu ostaan lisäyksiä rumpusettiinsä – meitsi on vauhdissa! Alkuviikko on vilistänyt ohi tuttuun tyyliin  beachillä, mut huomenna on bailupäivä, joten kaikki tytöt ja pojat ulos koloistaan ja BAANALLEEE! Perjantaina olis tarkoitus näyttää naamaa Kuopiorockissa, jossa esimerkiksi Reckless Love  saattaa kiinnostaa allekirjoittanutta. Ainoa häpeäpilkku perjantai-illan ohjelmassa on WASP, voi vittu.  Viime viikon meiningin voi tiivistää kahteen biisiin:


tiistai 19. heinäkuuta 2011

Liukasta tavaraa

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas
Howdy! Kurvailin äsken Chryslerini keskustan parkkihalliin yön ajaksi ja mietin samalla matkalla bändireeneistä kotiin Princen kokoelmalevyä kuunnellessani, miten helvetisti ihmisen musamaku kehittyy ja vaihtelee elämän aikana. Tästä hyvänä osoituksena vois pitää sitä, että meitsin eka C-kasetti kolmannella luokalla sattui olemaan Rednexin Sex & Violins (mikä oli vittu siisteintä ikinä), ja jo paria vuotta myöhemmin ensimmäinen itseostamani cd-levy oli Offspringin Smash. Tuolloin kasettimankkanauhoittelut olivat jopa enemmän out kuin meitsin Kurt Cobain -flanellityylistä siloteltuun Nick Carter -lookiin vaihtunut ulkoasu. Noiden kahden välissä taisin viihtyä jonkin aikaa vieläpä Roberto Baggio -hiirenhäntä niskassani, how afwul is that!?

Teini-iän kynnyksellä jätin pianotunnit vähäksi aikaa vain ja ainoastaan siksi, että sekosin täysin Iron Maidenin 1982-vuoden superalbumista, The Number of the Beastistä. Eikä tuollaisessa musiikissa todellakaan käytetty mitään vitun pianoraitoja, ja mikä kauheinta, pukeuduin muutaman vuoden nahkarotsiin, bändipaitoihin, lenkkareihin sekä marketista ostettuihin farkkuihin ja näytin suoraan jostain Rantsilan pelloilta revityltä maanviljelijältä (ne huntit, mitä vaatteista jäi yli, käytin ostaakseni koko saatanan Maidenin tuotannon). Tuolloin maailmakartoille pontevasti hypähdellyt pomppumetallikama ei koskaan iskenyt kunnolla, vaikka esimerkiksi Limp Bizkitit, Linkin Parkit ja Papa Roachit levyhyllystä löytyykin, MUTTA Yleltä 1998 näytetty Guns n’ Rosesin Japani-filmatisointi muutti mun musajutut lopullisesti. Kun samoihin aikoihin satoin ostamaan jostain antikvariaatin alekorista Mötley Crüen Too Fast for Loven (luulin blondina poseeraavaa Vince Neiliä helvetin pitkään naiseksi) oli meitsi aika myyty. Ja turha varmaan painottaa, miten auttamattoman ulkona tuollainen musa oli kyseiseen aikaan kuvioista. Tsiigailin gunnari-videoita uudestaan ja uudestaan, eikä varmaan tarvitse myöskään sanoa, miten äkkiä ostelin viimeisillä masseilla Guns n’ Rosesin ja mötiköiden lisäksi esimerkiksi Poisonin, Cinderellan, Rattin, Bon Jovin, Great Whiten, DAD:n, Van Halenin, Def Leppardin, Danger Dangerin ja The Cultin levyt kokoelmiini. Hetkellinen kyllästyminen glam rockiin johti tietysti luonnollisen siirtymän kautta Nirvanan ja Oasiksen pariin, mikä taas innoitti mua ostamaan ekan akustisen kitarani.    

Meitsi eroaa tyypillisestä rokkipojasta ehkä siinä suhteessa, että kuuntelen päivästä riippuen ihan helvetin paljon erityylistä musaa - PLUS tykkään räpistä, mikä on monille samantyylisille jätkille ja mimmeille punainen vaate. Meitsille uppoaa vanhempi kama Dr Drestä ja Eazy E:stä (Real Mothafuckin G’s -video on parasta, mitä räpin saralla on koskaan nähty) aina Kanye Westiin ja Timbalandiin, minkä lisäksi levyhyllystä löytyy myös suomiräpäytystä, kuten Astetta, Tulenkantajia ja usko tai älä - Jarea&Villegallea. Sama juttu reggaen kanssa, oon ostellut helvetisti Bobin lisäksi myös Peter Toshin, Gregory Isaacsin, Sean Paulin ja joidenkin kotimaistenkin albumeja. Perinteinen suomalainen musiikki on kyllä auttamatta aika hirveää kuunneltavaa. Jotain iskelmää - ei helvetti! Voiko olla enää masentavampaa? No voi oikeestaan, nimittäin raskaampi metalli tai esimerkiksi vitun WASP! En edelleenkään tajua, mikä siinä Blackie Lawlesissa ja niiden ympäripaskoissa biiseissä viehättää? Jos haluaa kuunnella jotain synkempää tai raskaampaa, eikö voi tyytyä HYVÄÄN musiikkiin, kuten Sisters of Mercyyn, The Cureen, Marilyn Mansoniin, Acceptiin tai vittu vaikka 69 Eyesiin?

Eräs vaihe nuoruudessa vierähti myös tyypillistä kasaripoppia kuunnellessa, eikä ne levyt jätä mua vieläkään rauhaan! Ei voi olla mahdollista, että joku voi olla pitämättä esimerkiksi Princestä, Madonnasta, Jacksonista, Nik Kershawista, INXS:stä, Pat Benatarista, Jan Hammerista, The Flock of Seagullsista, Huey Lewis and the newsista, Living in a Boxista tai Phil Collinsin ja Whitney Houstonin 80’s -kamasta. HEI - tai vittu Dingosta!? Aivan uskomattoman mielipuolista settiä! Katy Perry, Mika, The Ark ja Ladyhawke korvaavat tän päivän musassa noi edellämainitut suhteellisen hyvin.

Wegster pistäytyi tänään kahvilla akustisen skebansa kanssa, kun meitsi oli just purgittelemassa Slippery Stuffin syntikoita. Äijä on superhyvä äijä, mutta tyypin mieli vaihtuu tyyliin kolmesataa kertaa minuutissa. ”Hei meikä haluais nauhottaa vähän uusiksi niitä akustisia raitoja, kun ne on ihan uskomattoman paskat”. Viis minuuttia myöhemmin: ”Eiku hei, ei jaksakaan oikeestaan soitella mitään, kun nuo on ihan hyvät sittekin, pelataanks matsi änäriä?” Myöhemmin illalla reeneissä jäbä oksensi naurukohtauksensa johdosta bissensä pitkin seiniä kesken biisin, kun Mike testaili uutta lehmänkelloonsa. Wegsterin mielestä cowbellistä tulee mieleen hiihtokisat. HAVUJA PERKELE!


maanantai 11. heinäkuuta 2011

Vähän jäissä, pienissä häissä

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas
Groupie High Schoolin debyyttilevyn biisit ovat kaikki syntyneet suurin piirtein samalla kaavalla. Wegster heittelee yleensä ideoitaan skeballa, ja me kahdestaan Miken kans tallennetaan siistit jutut aluks korviimme ja sen jälkeen parhaimmassa tapauksessa narulle. Toki meillä on tällä hetkellä enemmän luovuusvoimaa riveissä kuin aikaisemmin, sillä Matt Nitro on mukana jamittelusessioissa vitunmoisen siisteine soundeineen. Kun kitarat ja bassot on vedetty metronomin kanssa purkkiin, säädetään yleensä komppi sopivaksi, jonka jälkeen meikä aloittaa laulumelodioiden sovittamisen ja sanoittamisen. Slippery Stuffin lyriikat ovat suurimmaksi osaksi mun käsialaa, toki Wegster kirjoitti joitain laineja The World is yours -biisiin, ja New York broke my heart sekä Scarlett Red skriivailtiin suurin piirtein puoliksi. Mike taas on vastuussa lähes kokonaan You thought it was gold -kappaleen sanoituspuolesta. Laulunauhoitusten jälkeen meitsi yleensä pursottaa lopuksi kermaa kakun päälle vielä tamburiinien, huuliharppujen ja syntikoiden muodossa, hah!

Cooleinta on se, että yleinen ilmapiiri biisinkirjoituksenkin suhteen on ollut suorastaan loistava! Jokaisesta mahdollisesta pikkuongelmasta ollaan onnistuttu saamaan aikaan kaikkia miellyttävä kompromissi, ja voitu lähtee treenikseltä vittuun hymyssä suin, eikä hampaita kiristellen. Tällaisia bändikavereiden kuuluukin olla, right? Kaikista siisteintä on nähdä iloista feissiä, ku lyödään valmis biisi soimaan Hiukkavaaran treeniksen massiivisista gajareistaaa.

Heinäkuu on paitsi bilettämisen, yleisen sekoilun ja ympärihillumisen aikaa, myös suhteellisen kiireinen kuvauskuukausi Slippery Stuffin kansia silmälläpitäen. Viikko sitten käytiin kuvaileen meitsin posetuskuvia Nallikari-beachilla, ja olisittepa nähneet siellä parveilevien ihmisten ilmeet, kun meikä dallusteli mestoille täydessä tällingissä nahkabyysat jalassa, hiukset tupeerattuna, donitsinkokoiset dimangirenkulat korvissa ja leopardisankaiset arskat silmillä. Sitten posetin vielä johonkin Bret Michaels -tyyliin makuuasennossa vesirajassa mikkiständiä kannatellen. No onneks oltiin sentään Oulussa merenrannalla, eikä jossain Etelä-Pohjanmaan korven järvimaisemissa, jossa olis tullu puukkoa maksaan alta aikayksikön.

Viime lauantaina meikä oli Itä-Suomessa pienissää häissääää soittelemassa kitaraa ja laulamassa taustoja 175 asteen järjettömässä helteessä. Illasta tuli varsin onnistunut kaikin puolin – häät oli aivan h-a-r-v-i-n-a-i-s-e-n huiput, eikä ne oikeesti mitkään pienet olleet, vaan helvetin isot! Loppuillan viihdyin lähinnä baaristiskillä dokaamassa sekä naukkailemassa boolia auton takakontista. Viikkoa aikaisemmin vedettiin extreme-pettereiden tyyliin pyörillä Turun saariston läpi vitunmoisella draivilla ja lomailtiin sit kulunut vecka helvetinmoisessa luxusmögessä. Matka Turkuun otettiin road trip -meiningillä, eli pysähdeltiin välillä uimassa ja syömässä. Kristiinankaupunki oli positiivinen ylläri vanhoine kujineen ja katuineen, eikä Crazy Cat -nimisen ravintolan tunnelmassa tai tarjoiluissakaan ollut mitään vikaa. Saaristossa lyötiin teltta pystyyn jonnekin randomkukkulalle, kunnes tajuttiin, että ei voida yöpyä vapaasti kenenkään toisen mailla, saatana. No ei sitä siihen aikaan väsyneenä jaksanut siirtääkään, joten käytettiin vielä läheisen kesämökin huussia hyväksi, ennen kuin livettiin aamulla paikalta Rymättylä-Seili -lauttaa kohden. Saatiin crrrazy idea ehtiä luxusfiiliksiin vielä illaksi, mutta edessä olisi 60 kilometriä pyörällä ja melkein 500 autolla. Päätettiin käyttää yhden pysähdyksen taktiikkaa, joten tykitettiin baikeilla Naantaliin Tullikadun Heseen, josta pienen kaupunkilevyttelyn jälkeen jatkettiin samoilla tulilla Turkuun ja sieltä biilillä perille Punkaharjuun. Sellainen 20 tunnin aktiiviajelu tuosta muodostui, mutta kyllä kannatti!

Mökkeily ei normaalisti kuulu meikän cityperseen viihdytyskeinoihin, mut pakko myöntää, että hermot lepäilee, kun seura on maailman parasta ja päiväohjelma koostuu lähinnä syömisestä, simmailusta, saunomisesta, porealtailusta, arskassa kylpemisestä, telkun tsiigailusta ja nukkumisesta. En oo koskaan ollut oikein mitään kalsarikännityyppiä, joten säästän yleensä bilettelyt kaupunkien kirkkaisiin yökerhoihin ja vedän mökkilomat urheilun ja ruumiinkulttuurin kannalta edellä mainittujen aktiviteettien lisäksi. Tosin on tunnustettava, että hääbileet vilistivät ohi kuitenkin jonkin verran kuppia kallistaessa. Samoissa merkeissä tais viikonloppu hurahtaa myös muilla jätkillä, koska huhut Oulusta kertoo Matt Nitron hukanneen tyyliin kaiken omaisuutensa äijän juhliessa kakskymppisiään. Se fakta, että Mike ja Wegster ovat viettäneet pari päivää hiljaiseloa Facebookin suhteen kertoo omaa kieltään siitä, että äijillä on voinut olla jotain parempaakin tekemistä weekendin pieninä tunteina, kuin feissarissa roikkuminen. Ai niin, meikän Yngwie Malmsteen -tasoista kitarointia (oikeesti soittelen skebaa paskemmin kuin Vince Neil ilmakitaroineen Same Ol’ Situation -musavideossa) voi tsiigailla Liviltä syksyllä jostain saatanan hääsuunniteluohjelmasta, jos nyt mun pärstän tuijottelu vapaa-aikana syystä tai toisesta jotain stalkkeria sattuu kiinnostamaan.

Mun näyttelijänura muuten saa näillä näkymin jatkoa Sota Jenkinsin korvasta -musikaalissa merirosvo Johnin roolissa, AYE AYE. Lupasin myös tarkempaa läppää tulevista Oulun keikoista. Näillä näkymin suunnitelmiin kuuluu Keltaisen Aitan lisäksi ainakin yksi gigi 45 Specialissa ensi syksyn aikana sekä mahdollisesti pari yllätysvetoa jossain päin kaupunkia! Toivotaan, että heatit jatkuu, stay alive & have fun, motherfuckers!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Laulajan testamentti

Laulaessani Knockout Cocktail -nimisessä street rock -bändissä sain idean julkaista omaksi iloksi kirjoitetut keikkapäiväkirjat yhtyeen nettisivuilla. Keväällä 2010 kyseinen, kohtalaista menestystä lyhyestä iästään huolimatta saavuttanut kokoonpano tuli kuitenkin tiensä päähän, ja sen jäsenet keskittyivät uusiin projekteihinsa. Meitsi löi KC:n basistina ja bändin debyyttilevyn pääasiallisena kirjoittajana tunnetun Wexxterin kanssa hynttyyt yhteen varsin pian Knokkareiden hajoamisen jälkeen. Kesällä 2010 uudestaan alkanut yhteistyö tuotti muutaman onnistuneen demovedoksen, minkä seurauksena meitsi ja kyseinen basistivelho alettiin kasata uutta bändiä pystyyn.

Mua ilahdutti erityisesti uusissa biiseissä se, että ekaa kertaa sain rauhassa vetää vokaalit purkkiin ilman kiirettä – osasyynä tähän tietenkin se, että nauhotettiin uusia raitoja meitsin omassa kotistudiossa Kaijonharjussa, mikä takasi kiireettömyyden tunteen for the firsti fuckin time. Knockout Cocktailissa purkitin esimerkiksi kahdeksan biisin laulut käytännössä kahden päivän aikana – tahdilla, millä en usko Luciano Pavarottinkaan päässeen tyydyttävään jälkeen. Kiire kuuluu myös KC:n levyiltä inhottavasti läpi just mun vokaalien osalta. Meigä tarvitsee ympäristön, jossa voin kokeilla erilaisia juttuja ja stemmoja rauhassa, en sitä, että viis jäbää kyylää omat osuudet jo nauhoitettuaan silmä kovana metrin päässä, jos nyt sattuisin tekemään mahdollisen virheen. Yleensä lauluosuudet ovat nauhoitusten ylivoimaisesti eniten aikaa vievin osio, tosin pakko myöntää, että olisin itsekin voinut avata suuni kyseisestä asiasta Knokkareiden aikana. Ja hei – no hard feelings – ollaan edelleen loistavissa väleissä KC:n tyyppien kanssa, joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Anyway, äsken mainitsemaani ongelmaa kiiireeen kanssa ei enää ollut, yeah! Vuosi sitten kesällä valmistuneet biisit New York broke my heart ja The World is yours olivat lähtölaukaus uuteen uljaaseen aikakauteen, jota hallitsisi vitunmoisen kova Groupie High Schooooool! Saatiin Wexxterin kans ilouutisia jo viime syksyn alkupuolella, kun meidän rakas frendi Mike Rockberry ilmoitti haluavansa paukuttaa gannuja uudessa kokoonpanossamme. Duunattiin syksyllä jo melkein levyllisen verran biisejä, ja tarkoitus oli vetää kick-off -show Random Mulletista tutun, Tiger L.A -nimisen kitaravelhon kera (äijä soitti myös bassoa KC:ssa Wexxterin lähdön jälkeen) uudenvuodenaattona Johteenpookissa, Nallikarissa. No eiköhän Lady Fortuna näyttänyt karvaista persettään just paria päivää ennen h-hetkeä puun takaa tulleen henkilöauton muodossa, joka törmäsi meitsin ohjaileman Chrysler Sepringin kylkeen kovalla vauhdilla, lennätti sen vastaantulevien kaistalle sieltä kiihdyttelevän auton keulaan ja sai aikaan lievän aivotärähdyksen meitsille ja keikan peruuntumisen Groupie High Schoolille.

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas
Viime talven aikana GHS:n debyyttilevyn nimeksi varmistui Slippery Stuff, ja sen materiaalia hiottiin readyksi lähes joka viikko. Meitsi osallistui lisäksi Flashback-musikaaliin Ziggy Stardustin roolissa ja tulin haastatelluksi muutamaan lehteen bändin ja kyseisen teatteriproduktion tiimoilta. Mun säännöllinen laulutunneilla ramppaaminen ja bändin aktiivinen yhteisjamittelu kuuluu varmasti piakkoin julkaistavalta levyltäkin läpi. Meikän, Wexxterin ja Miken suhteellisen samanlainen musamaku on myös avaintekijä uuden matskun synnyssä. Kamaa voisi kuvailla popmausteilla höystetyksi glam rockiksi, mikä on musiikillisesti suhteellisen kaukana aikaisemmasta Knokkari-tyylistä, ja hyvä niin. Just ennen vappua, ja vitun Miken häippäämistä Thaikkuihin kuukaudeksi, saatiin Raahesta ultracoolin näköinen ja ainutlaatuisen soundin omaava kitaristi Matt Nitro. Jäbä on viimeinen puuttuva puzzlepiece Groupie High Schoolin tähänastisessa stoorissa.

Palatakseni niihin kauan aikaa sitten pölyttyneisiin Knockout Cocktailin keikkapäiväkirjoihin – nyt on aika aloittaa uudet läpänheitot täällä henkilökohtaisesta blogspotissa, johon on tarkoitus heittää uutta settiä tasaisin väliajoin. Mun postaukset tulee vaihteleen normaalista bändiarjesta ja -keikoista aina villeimpiin biletarinoihin sekä normaaliin elämänmeininkiin, mielentilasta riippuen. Hei ja hauskaa kesää kaikille – by the way – sain just puhelun Mikelta, ja jäbä kertoi, että Groupie High Schoolin keikkaura starttaa 3.9. Keltaiselta Aitalta, Oulun torilta! Jeeejeee, enää kaks kuukautta tositoimiin. See ya!