lauantai 17. joulukuuta 2011

Turha värjää, etten imeny eilen märkää!

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas


Cheeeers, mates! Jouluq on jo pitkällä, eikä lunta näy missään. No pakko ottaa tästäkin kaikki irti esimerkiksi lenkkeilyn muodossa, joka on taas muodostunut jokapäiväiseksi rutiiniksi. Eilen aamulla sain pähkähullun idean, kun insomnia kolkutteli ovea varttia vaille kuusi aamulla. Vedin lenkkikamat niskaan, hyppäsin vesisateiseen Oulun aamuun ja juoksin tunnin ajan biisit korvilla Rocky-tyyliin kuin hullu ennen ansaittua aamusaunaa. Tykittely on hyvää fyysistä rasitusta mutta myös mielenterveyttä hoivailevaa liikuntaa. Sitä tarvitaankin, sillä tällainen hektinen lifestyle veisi muuten voimat pääkopankin puolelta melko äkkiä. Teatteritreenien, bändiharkkojen, opiskelun ja parisuhteen yhteensovittaminen ei aina välttämättä ole peace of cakea, joten aivojen tuulettaminen tulee välillä tarpeeseen, for real! 
   
Vapaa viikonloppu kaikenlaisista treeneistä vaihtui kuitenkin Helsinki-hengailuun, jossa vietin kaksi-iltaa söpön tyttöystäväni ja rakkaiden Kölnin opiskeluaikaisten frendien seurassa bailaten ja hilluen. Lauantaina vedettiin taksilla Ahjon eteen, jossa vittumainen ovimies ei päästänyt meitä jonon ohi noin minuutin yli yhden, kun tarkoituksena oli ollut olla paikalla viimeistään tasaan mennessä. Aivan loistava ilta kuitenkin, mistä iso kiitos isäntäväelle! Sunnuntaina, mun syndepäivänä, vedettiin brunssia naamaan Krullassa, mikä sopi meitsille mainiosti ihanan juustotarjonnan ja pursuilevan pekoniastian vuoksi. Pikaisen Forum-shoppailuvisiitin päätteeksi heitin Converse-laukkuni olalle Alppiharjussa ja dallailin Brahen luistelukentän ohitse aina Mäkelänrinteelle saakka, josta ilta jatkui parhaassa seurassa edelleen Bäkkärille ja sieltä vielä Mikonkadun Amarilloon Big Brother -jatkobileisiin. Seuraava aamu meni levytellessä, kunnes raahauduttiin ylös kello neljän aamupalalle rautatieaseman Namaskaariin. Vanhana intian- ja nepalinkävijänä meikä ajatteli lisätä safkaan vähän ytyä, joten tyhjensin curry-kastikkeelta vaikuttavan lootan lautaselleni kokkien mulkoillessa äimistyneenä. No eihän se mitään currya ollut, vaan jotain saatanan tulista vindaloo-settiä, jota edes tällainen supertulisen ruoan ystävä ei saanut nieltyä, hah! Matka jatkuikin vedet silmissä kohti Oulua. Nitro otti koodia Hevimestasta, mutta skippasin sen ja hain sen sijaan Fratellista maanantai-illan yöpizzan ennen kuin kellistyin Jare&VilleGallen loistavien musavideoiden siivittämänä hyvin ansaitulle levolle.  


Bar Bäkkäri
Juhlia on piisannut muutenkin. Itsenäisyyspäivä huipentui punaviinin ja gourmet-safkojen jälkeen meidän osalta visiittiin Palaverissa ja Karmassa Seinäjoella, kun taas eilinen ilta johti Kuopion Amarilloon ja sieltä aina yhtä tunnelmalliseen Henkkaan, vaikka Anna Abreu olikin keikkansa perunut (onneksi). Maailman ammattitaitoisimman meikkiexpertin käsissä jättiläismäiseksi tupeerattu fledani herätti myös ansaitusti savolaisten huomion. Ai niin! Meidän kommuuniin muutti kaks aivan hellyyttävää kattia, joiden seuraa en kissafriikkinä tietenkään voi millään vastustaa. Homoseksuaali Valtteri ja se lihavampi eli Mauri (tai ”Kissa”, kuten mä sitä aina kutsun) katsovat aina tarpeelliseksi keskeyttää tv:n katsominen tai muut turhat hommat tuppautumalla levyttelemään syliin tai mun päälle niin, ettei muista hommista tule yhtään mitään. Valtsu myös viettää usein aikaa meidän vaatekaapissa. Niin ja oven aukaiseminen esim. yöllä johtaa siihen, että elukat ovat heti vaatimassa huomiota osakseen. Teekkaritalon piqjoulut Oulussa olivat puolestaan pienoinen pettymys ensimmäistä kertaa, joten katsoinkin tarpeelliseksi häippäillä Nitron seurassa Torikadun Hevimestaan vielä hetkiseksi. BTW – kitaristimme viettää siellä vittu enemmän aikaa kuin kotonaan. Kuluneella viikolla meitsi nukkui univelkoja pois ja levyttelin sellaisia kahdentoista tunnin yöunia tuosta noin vaan. Söin terveellisesti ja vedin kuntopiiriä. Hyvillä suhteilla (;D) kotiini asti toimitettu Kinder-joulukalenteri sen sijaan on ollut ainut paheeni (juustojen lisäksi). Ei jumalauta, että on uskomaton kapistus! Joka päivä luukusta löytyy suussasulavaa kamaa tyyliin muna, pötkylä tai vittu kourallinen kinder-minicandeja.
 

Joulunaika on aina helvetillistä kulutusjuhlaa. Chryslerin huollon ja lahjojen lisäksi ostelin itselle muun muassa uudet farkut, kauluspaidan, collegen, karvalakin, supercoolit headphonet ja Boston Bruinsin pipon JVG:n hengessä Zeppelinistä. Rahaa on palanut myös safkoihin, sillä en vain saa tarpeekseni Rosson vuohenjuustopastoista enkä Olimpoksen uunilampaasta. Ai niin, ollaan me ehditty treenaamaankin! Wexxter haki koko porukan kyytiin hulppealla Audillaan eräänä aamupäivänä, minkä jälkeen kulutettiin koko päivä treeniksellä palautellen mieliin livebiisejämme ja nauhoitellen uusia. Heiteltiin Miken kanssa Nitrolle ja Wegsterille toiveita tyyliin: ”Soita nyt jotain paskaa siihen kohtaan vielä! Hei no ei nyt ihan mitään noin karmeeta skeidaa, vähän parempaa kuitenkin. Ei saatana, tuo kuulostaa ihan hirveältä. Tuo taas toimii – purkkiin vaan heti välittömästi!” Välillä basistimme nukkui päikkärit sohvallaan, kun Matt jauhoi omia osuuksiaan purkkiin. Meikä nauhoitti lauluosuuksia myös muutamaan biisiin, joten kun ykköslevy tulee ulos, on kakkosellekin jo runsaasti kamaa valmiina. Ja siitä se vasta loistava tuleekin! Voin valottaa sen verran, että alustavasti Payback Timeksi nimetty levy tulee sisältämään groupie-rockin lisäksi sekoituksen countryä, grunge-maistiaisia, merirosvolauluja ja räppiäkin. Niin ja se Chinese Democ… ei ku sori Slippery Stuff. Sanottakoon näin, että on hyvin mahdollista, että levy on valmiina jo ensi viikon aikana, FINALLY! :)
 
”Vinny-boy”


PS. On se vitun hienoa, kun voi pelailla C64-ajan suosikkiani Last Ninjaa iPhonella aina kun haluaa ja tsiigailla biisiemme sanoituksia lyyrikat-osiosta, check it out! 

tiistai 6. joulukuuta 2011

New York rikkoi mun sydämen

The World is yours
Party party party! Slippery Stuffin miksaussessiot vetelevät viimeisiään, joten ajattelin jo raottaa hieman tulevan debyyttilevymme sisältöä. Mikserissä pyörivien ”I’m stoned” ja ”The World is yours” -biisien lisäksi levyltämme löytyy seitsemän täyspitkää kappaletta, alkaen intron jälkeisestä ”College night outista”, joka yllättää ehkä kuulijat rosoisen punk-henkisellä kitarallaan ja yksinkertaisuudellaan. Sanoitukset ovat kuitenkin tuttua, meitsille ominaista bilekamaa, eikä me miksikään hakaneula-pettereiksi tai jenkki-blink182-feikeiksi olla alettu muutenkaan. Viimeistään ”Semi-good-lookin:in” alkutahdit karistavat mahdolliset greenday-vertaukset ja vievät ajatukset huuliharppujen sekä kuorolaulun myötä, hiukan koskettavien sanoitusten lomasta kesäisille hiekkarannoille ja kuumalle asfaltille. ”You thought it was gold” ehtii kahden edellä mainitun biisin väissä jyrätä kuuntelijan penkin alle Foo Fightersin ”Everlongin” hengessä eteenpäin jyskyttävällä kompillaan ja tunnelmallisuudellaan.

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas
Viidentenä kuullaan ”New York broke my heart”, joka edustaa tyypillistä, koukuttavaa Groupie High School -rokkia iloisuudellaan, kiehtovilla sanoituksillaan, tarttuvalla kertsillään, taustalauluillaan, pianoillaan ja tamburiineillaan. ”Scarlett Red” kiteyttää vaarallisuudellaan Wexxterin erään päiväunen ja iskee suoraan kaiuttimista läpi beisseillään ja rähinähenkisellä, Alice Cooper -tyylisellä kertosäkeellään. Ja hei! Se helvetin ”Hanging with the boys” ei sitten todellakaan ole mikään homobiisi, vaikka sen vahvasti stemmoitetussa, keveähkössä pop-kertosäkeessä lauletaankin poikien baarihengailuillasta iloiseen sävyyn. Tosin ei mulla mitään sitä vastaan ole, että tätä soitettaisiin vaikkapa Mamassa, Becksussa tai jossain muussa vastaavassa mestassa, päinvastoin… ;D

Sitten se viimeinen! Voin paljastaa tässä vaiheessa vanhoille KC-faneille, että tehtiin ”Room 964:sta” puoliakustinen uudelleennauhoitus uusilla lauluilla sekä muillakin soittimilla – ja vielä onnistuttiin siinä mielestäni aika nappiin. Muuttelin myös joitakin Roxxxie Traxxxin (respectit jäbälle) kirjoittamia lyriikoita hiukan ja venytettiin kappaleen mittaa jonkin verran. Kesällä hengatessamme porukalla jossain aittatorin terassilla kysyin Dazzlelta, onko äijällä mitään tätä vastaan ja kaveri oli itsekin sitä mieltä, että kyseinen biisi tulisi nauhoittaa uudelleen enemmän akustiseen, MTV-unplugged -stailiin. No nyt ”964” päättää albumimme eeppisellä neroudellaan täydellisesti, vaikkei sitä tulla keikoilla koskaan esittämäänkään. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja pakko tässä vaiheessa todeta, että ensimmäistä kertaa olen täysin tyytyväinen kohta julkaistavaan matskuun! Slippery Stuff on yksinkertaisesti yhtenäisyydessään timanttisen kova, olkoonkin, että välillä puseroon hiipii axlrosemaisia ajatuksia lopputuloksesta, mutta jossain vaiheessa on vain tehtävä päätös, että tää on nyt tässä. Kerrankin, kun aikaa on loputtomiin, tekisi mieli tehdä vielä tuo uudestaan… ja tuo… ja hei tuokin, mutta nyt täytyy päättää, että tää ”Chinese Democracy” on yksinkertaisesti ready! Kyseisestä asiasta väännettiin myös viime perjantaina phonessa Wexxterin kanssa, kun meikä kyseli äijän mielipiteitä levystämme Rock Bar Päälliköstä käsin.  

# Vinny Olavi # Groupie High School # Vincenzo Olavi # GHS Racing # Knockout Cocktail # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # nti Kaleva & the Mistake # Los Gran Artistas
Toissa viikonloppu oli täydellisen onnistunut sekoitelma hyviä ruokia, juomia, aktiviteetteja ja ennen kaikkea seuraa. Perjantaina päätin ostaa ultracoolin Atlanta Flames -snap backin entiseltä lätkäkaveriltani, minkä jälkeen hengailtiin parhaan yliopistoporukan kanssa aluksi Stockan yläkerran Roberts Coffeessa, sen jälkeen salkkaristudiossa kera juustojen ja italialaisen jyväleivän. Lauantai puolestaan starttasi keilailulla (jonka meitsi tietyssti voitti) ja Miken kanssa jauhetulla bilis-matsilla, mistä tie vei erään kaiffarin massiivisiin tupareihin luxuslukaaliin, jossa myös ensikuuntelutettiin miksattua Slipperyä jo posselle. Meikä häippäili jossain vaiheessa Ravintola Matalan tilalle avattuun Toripolliisiin, missä vedettiin yli tuhannen euron yhteissumalla kunnon gourmet-safkaa isolla jengillä. Meikä seikkaili loppuillan vielä Wingerissä ja Nelifemmassa (jonne hukkasin narikkalapun ja sitä kautta myös takin), jossa törmättiin  entisiin bändikavereihini Motorcycle-Johnnyyn ja Dazzleenkin. Sunnuntai vierähti jälleen levytellessä ja uuden Twilight-leffan (oli muuten yllättävän hyvä) merkeissä. Sittailtiin tosin Plazan ykkössalin eturivissä, mikä tarkoittaa sitä, että jos haluaa nähdä kuvan toiseen laitaan, on päätä käännettävä noin 180 vitun astetta.

Tuksu edustavana
Hektisen syksyn jälkeen meitsi on käyttänyt pari viikkoa totaalisen levyttelyyn ja kakkoslevyn biisien valmisteluun sekä kirjoitteluun sillä aikaa, kun tammikuun keikkoja buukataan ja debyyttialbumiamme markkinoidaan. TV on ollut päällä melkein 24/7, mikä on johtanut muun muassa ”Gridiron Gang, Guru, The Rocker, Killing Bono, Invictus, Wendell’s Story, Goal 1&2 (LOISTAVIA) Pathology, The Runaways” -leffojen ja ihanasti sekoilevan, muodottomaksi rumilukseksi paisuneen läskiprinsessan, Johanna Tukiaisen seiskavideoiden tsiigailuun sekä NesCafen retrogeimien (LifeForce, Double Dragon, Tiny Toons) loputtomaan kilinään. Lopuksi vielä varoituksen sana. Älä ikinä luota Ajatus Oulu -nimiseen mainostoimistoon! Meitsi tarjoili mestaan copywriting- ja markkinointiapua, jota lafkasta siis itse pyydettiin, mutta tähän päivään mennessä vastausta ei ole kuulunut useasta yhteydenottopyynnöstäni huolimatta. Levymme kolmosbiisin sanoin: ”Bad business, empty promises”. Hyvää itsenäisyyspäivää ja maistakaa italialaista maalaisgoudaa, yammy!